
Viisi tyypillistä tapausta kyseenalaisesta venyttämisestä. Tapaukset saattavat tuntua aika tutuilta. Kaikkiin sisältyy opetus ja kaikissa työnantaja toimii vähintäänkin epäreilusti. Pidä huolta siitä, että sinua kohdellaan reilusti.
Mikä on ylityötä?
Tunti tunnista – jos sitäkään
Aina valmiina
Hammaslääkäriasemallakin tarvitaan taukoja?
Talous tasapainoon – henkilöstö pinteeseen
”Yksityisessä sairaankuljetuksessa keskeisimpänä ongelmana on varallaolo. Varallaolon epäkohdat liittyvät varallaolotuntien määrään, lähtövalmiusaikaan ja työvuorolistojen vajaaksi jättämiseen (eli varallaololla täyttämiseen).
Lähtökohta on, että lähtövalmiusajan on oltava vähintään 15 minuuttia, jotta kyseessä on varallaolo. Mikäli lähtövalmiusaika on vähemmän kuin 15 minuuttia, kyseessä on päivystys / aktiivityö, josta on maksettava normaalituntipalkka ylityökorvauksineen.
Kunnan ostopalvelusopimus edellyttää useimmiten 15 minuutin lähtövalmiutta. Vaikka työnantajan kanssa on sovittu, että lähtövalmiusaika on 15 minuuttia, työnantaja edellyttää käytännössä huomattavasti nopeampaa lähtöaikaa.
Tavatonta ei ole sekään, että työntekijän oltua reilun 10 minuutin jälkeen valmiina lähtöön, työnantaja on huomauttanut, että työntekijä on aikaisemmin suoriutunut paikalle nopeamminkin. Työntekijältä siis edellytetään alle 15 minuutin lähtövalmiutta, vaikka hänelle maksettaisiin vain varallaolokorvaus.
Työssä jaksamista vaikeuttaa myös varallaolotuntien määrä. Varallaolosta maksetaan murto-osa tuntipalkasta, mikä houkuttelee työnantajaa täyttämään työvuorolistoja varallaololla.
Työvuorolistoihin suunnitellaan vähän varsinaista aktiivityötä ja loput työvuorolistan tunneista täytetään varallaololla. Työnantajalle tästä muodostuu säästöjä. Sen sijaan työntekijän kannalta menettely on hankalaa. Varalla ollessa on oltava valmiina lähtöön koko ajan. Tämä lisää kohtuuttomasti työhön sidonnaisuutta.”
Opetus: Vaadi korvaus sinulta vaadittavien velvoitteiden mukaan. Jos et tiedä mitä pitää maksaa mistäkin, kysy luottamusmieheltä tai soita Tehyyn.